Näytetään tekstit, joissa on tunniste etiketti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste etiketti. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Yrityksille keppiä ja porkkanaa


Siivosin tuossa piirejäni ja tutkin kuinka moni piireihin lisäämäni yrityssivu oli tehnyt saman minulle.  Tulos oli yllättävä!




Yrityssivuille satikutia

Pikku hiljaa alkaa Plussan puolella olla jo yli 1000 suomalaisfirmaa, näistä aktiivisia päivittäin on reippaasti alle 100.

Se hämmästyttää että hyvin suuri osa suomalaisyrityksiä ei ole piirittänyt minua tai yrityssivuani takaisin (ensin itse sen rinkuloituani) vaikka olen mainostanut ja jakanut yrityspiirejä: Yrityshän ei voi lisätä ketään piireihinsä jos tämä ei ole ensin lisännyt sitä piireihinsä tai 'seurannut'.

Enkä nyt missään nimessä  tarkoita juuri minua itseäni vaan yleensäkin suomalaista tai kansainvälistä asiakaspotentiaalia: Miksi olla Plussassa jos ei tilannetta hyödynnetä?
Merkillistä. No, he ovat nyt pois tästä pelistä ainakin toistaiseksi sillä putsauslaajennus poisti myös suuren joukon firmoja henkilöprofiilistani.  Huono homma sillä jos jakaisin jonkun hyvän postauksen olisi kohderyhmänä yli neljännesmiljoona omissa 'kuulijoissani' olevaa ja lisäksi kaikki laajennetut piirit sekä julkisesti postauksen näkevät, vaikkapa haun perusteella aiheesta kiinnostuneet.  Eli puhutaan mahdollisesti useista miljoonista.

No, oman Sivuni Gplussan puolelle jätin vielä kaikki firmat. Toisia yrityksiä voi myös yrityssivu vapaasti 'seurata' tai lisätä piireihin, kannattaa hyödyntää tämäkin mahdollisuus.

Oma sivu vai yrityksen sivu?

Yrittäjälle tärkeä paikka on juuri se yrityssivu, tottakai oman henkilöprofiilin lisäksi. Mutta kumpi on loppuviimein se tärkeämpi?

Jos haluat lähettää tietoa omille 'seuraajillesi' vaikkapa tarjouksista, uutuuksista tai asiakaskyselyn, yritysten julkisetkaan postaukset eivät näy virrassa ellei sitä ole jonkun toimesta lisätty omiin piireihin ja tämähän pitäisi palkita koska asiakkaan kiinnostus yritystä / tuotetta kohtaan on olemassa jo. Takaisin lisääminen ainakin alkuvaiheessa kannattaa, eikös sillä jo hiukkasen sitouteta käyttäjää?

Koska ihmisiä ollaan, arvostamme yksilökohtaista viestintää kaikkein eniten. Omille piireille lähetettävät, rajoitetut viestit ovat siis nannaa yrityksen seuraajille.  Harmi vain ettemme voi kohdentaa viestiä vain niille jotka ovat meidät omiin piireihinsä lisänneet...  Olen kyllä vinkannut asiasta Googlelle.

Piirien ylläpito on tärkeää, kannattaa siirtää +1:n antajat, jakajat sekä kommentoijat omaan piiriinsä. Nämä ovat ns kiinnostuneita 'vaikuttajia' joiden kautta tieto leviää edelleen.


Vinkki: Muistetaanpas ne hashtagit!  Kehitä oma ja yksilöllinen hashtagisi ja liitä se aina mukaan postauksiin.




Edelleen jakaminen on kullanarvoista!

Jos yritys postaa muutakin kuin omaa tuotettaan koskevaa informaatiota tai myyntipuhetta, kynnys jutun leviämiseen maailmalle on paljon matalampi.

Kuten markkinointiguru Guy Kawasaki kirjassaan 'What the Plus' mainitsee, vain 5 % yrityksen postauksista saisi olla varsinaista myyntiä ja lopun soisi olevan hyvää sisältöä ehkä vain etäisestikin aihealueeseen liittyen.


Tässä on hyvä esimerkki mielenkiintoisesta postauksesta joka leviää mukavasti tuoden ihan varmasti uusia piirittäjiä kyseiselle firmalle:  Tässä Ripple.
Hienoa +Vector Factory Oy, tämä on jo toinen vastaava postaus jonka olen jakanut teiltä.
Tässä siis on kaikille ideaa: Ei pidä postata vain sitä iänikuista mainosta vaan antaa ihmisille jotain mitä he arvostavat, olipa kyseessä sitten mielenkiintoinen artikkeli, vinkki tai muuta hyödyllistä.

Kannattaa jättää piirit alle 100:n suuruisiksi, näin voi joskus postata mielenkiintoisia juttuja ihan ilmoituksen kera (menee myös sähköpostiin jos olette piireissä). Tosin pitää olla varovainen ettei spämmää.

Google+ on vielä kuin Villi Länsi aikoinaan, maata voi vallata helposti koska kilpailu on vähäistä, toisin kuin Facebookissa tai Twitterissä. Elikkä yritysten kannattaa kiltisti lisätä kaikki mahdolliset seuraajat heti piireihinsä ja miettiä julkaisustrategia uusiksi.  Missään nimessä en lähtisi ns. 'Hootsuite' -linjalle Google+:ssa eli siirtämään Twittersisältöä sinne, yleisö on toisenlaista. Ehkä pikemminkin päinvastoin?  Ensi julkaisu Plussan puolella ja sieltä sitten linkki Faceen, Twitteriin, LinkedIniin tms. Laajennukset tähän hommaan löytyvät jo Chrome Webstoresta, esimerkiksi Replies and More on loistava laajennus muutenkin käytettäväksi.  DoShare -laajennuksella voi ajastaa omia postauksiaan ja myös editoida hieman tekstiä sekä tehdä luonnoksia..

Millaisia kokemuksia sinulla on yrityssivuista, oletko lisännyt niitä piireihisi? Palautetta yrityksille?

Jos haluat kuulla lisää, annan yritykseni Gplussan puitteissa koulutusta sekä voin myös ottaa G+ sivunne haltuuni sisällön kuratoimisineen.

Yhteystiedot: Gplussa netissä

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kommentit ja mielipiteet

Viime aikoina on Google+:ssa keskusteltu kommentointitavoista ja -etiketistä. Toiset pitävät kiinni oikeudesta kirjoittaa mitä tahansa ja toiset taas peräänkuuluttavat asiapitoisempaa, älykästä osallistumista.  Olen yksi näistä viimeksimainituista.


Jos jollakulla on 150 seuraajaa, tuntuu varmaan mukavalta saada edes yksitavuisia kommentteja, mutta entä kun seuraajia on kymmeniä tai satoja tuhansia?  Tätä eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi ne jotka puolustavat oikeutta laukoa tyhjänpäiväisiä lyhytlauseita.

Koetapa etsiä viidensadan kommentin joukosta ne jotka edes jotenkin liittyvät aiheeseen ja antavat ajattelemisen aihetta. Sellaisia on kuulemma  keskimäärin muutama kymmenen eli vain viitisen prosenttia.  Ei ihme että moni superkäyttäjä onkin lakannut lukemasta kommenttejaan.  Robert Scoble kirjoitti Google Plussassa vasta viime viikolla että hän on Facebookissa poistanut julkiset kommentit käytöstä kokonaan.  Että se siitä.





Ärsyttävät kommentit

Menisitkö kutsuilla, joilla et tunne ketään, huutelemaan MOI tai LOL muiden keskustelun sekaan? Luultavasti et.

Kirjoitin aiheesta postauksen englanniksi ja sain kuin sainkin haukut niskaan, tosin 'vanhoilta konkareilta' joista kukaan ei kyllä ole piireissäni tai edes tunne kirjoitustyyliäni, saatikka aiheitani.  Eniten heitä tuntui ärsyttävän se, että otin kantaa G+ "julkkisten" satoihin mitäänsanomattomiin yksitavuisiin täytelmiin. He tuntuvat olevan vapaata riistaa: Robert Scoble, Guy Kawasaki, Christina Trapolino ja muut.


Minua kutsuttiin mm. nettipoliisiksi vaikka tarkoitus oli vain tutustuttaa uusia G+ käyttäjiä netiketin saloihin ja olemaan kommentoimatta HI tai LOL joka postaukseen, vaan käyttämään +1 painiketta. Hyvin lyhyesti kommentoivat käyttäjät tulevat lähinnä arabimaista sekä Intiasta ja koska minut rinkuloineissa on melko paljon kyseisten maiden kansalaisia, oli kohdeyleisönikin oikea.

Olen paljon kirjoittanut myös kommentointikielistä: Usein amerikkalaiset vaativat virtaansa vain englantia mutta maailmassa on valtava määrä myös Google+ käyttäjiä joiden englannin kielen taito rajoittuu ehkä juuri näihin yksitavuisiin sanoihin.

Asiaan liittyvä 'koulutukseni' alkaa kantaa hedelmää: Olen viime aikoina saanut julkaisuihini useita hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja eri kielillä, mandariinikiinasta venäjään ja arabiaan. Koska käytän Chrome -selainta ja minulla on Google+ Translate -laajennus, vain kommentin alla olevaa painiketta klikkaamalla kääntyy teksti ymmärrettäväksi suomeksi.





Miksi sitten ylipäätänsä haluamme kommentoida?

Ihmisillä on tarve osallistua mutta ihan kaikilla ei ehkä ole oikeaa käsitystä siitä, mikä on suositeltavaa. Käymmekö keskusteluja tuodaksemme itseämme esille vai saadaksemme uutta tietoa, tuoretta näkökulmaa tai tuulettaaksemme omia ajatuksiamme?

Aina kannattaa miettiä miksi on kommentoimassa ja tottakai myös viestin sisältöä. Ymmärsinkö viestin oikein? Mitä kirjoittaja on ajanut takaa? Onko viesti kohdistettu minulle vai kuvittelenko vain?  Miksi olen vihainen viestin sisällöstä?

Toisaalta, jos kaikki miettisivät mitä nettiin kirjoittavat, ei meillä olisi trolleja. Huonoon itsetuntoon voi hankkia kohennusta myös mollaamalla muita. Kateusko on motiivina?

Faktuaalisesti kaikilla on oikeus mielipiteeseen: Ihmettelen vain miksiköhän eniten melua asian tiimoilta pitävät ne, jotka eivät yleensä viitsi tai halua osallistua keskusteluun? Jopa kansalaisoikeudet ja puhevapaus on vedetty framille asiasta väiteltäessä.




Kommenttikenttä on järkevää kommentointia varten, kaikelle muulle on käytössä +1 painike. Jos ei viitsi tai osaa tuoda mielipidettään esille muuten kuin kirjoittamalla LOL niin mielestäni parempi jättää kommentoimatta.

Vai mitä mieltä sinä olet?