Näytetään tekstit, joissa on tunniste älä tee näin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste älä tee näin. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2012

Kenelle Google+ sopii?

Törmäsin mielenkiintoiseen mielipidekirjoitukseen Google+:n sopivuudesta yrityksille. Tai no, minua huudeltiin Twitteriä myöten kommentoimaan asiaa joten... :-)

Koska ihan lyhyttä vastinetta en halunnut tehdä otan asiaan kantaa tässä blogissani.


Mielipidekirjoituksen sisältö lyhykäisesti:

Markkinoija, unohda Google+!

Maailma on täynnä sosiaalisen median palveluita ja pitää olla aika hyvin perillä eri palveluista, jos haluaa markkinoida niissä tehokkaasti. Jokainen markkinoija hakee eri asioita ja valmiita ratkaisuja on vaikea antaa.Mutta jos haluaa neuvoja ja opastusta tässä asiassa, kehottaisin unohtamaan GooglePlussan ihan kokonaan. Perustelen asiaa näiden neljän kohdan avulla:
  1. Too little, too late
  2. Kukaan ei käytä palvelua
  3. Palvelu on liian vaikeakäyttöinen
  4. Topiikit ovat tulevaisuutta

Kohta 1: Liian vähän liian myöhään

Olen eri mieltä siitä että Google+ olisi tökerö ja  väkinäinen. Ihan päinvastoin. Elämme vielä alkupäiviä ja palvelua kehitetään jatkuvasti. Poiketen Facebookista ja Twitteristä Google todella kuuntelee käyttäjiä ja toteuttaa näiden toivomia muutoksia sekä lisäyksiä Plussaan.

Tiedän sen ihan omakohtaisesta kokemuksesta sillä useita minunkin ehdotuksiani on pantu käytäntöön, nyt viimeksi suomalaisnimiä 'Suositeltujen käyttäjien listalle'. (Sivu latautuu hitaasti.) Tosin siellä on vasta neljä ehdotusta otsikoiden Politiikka ja Tekniikka alla mutta oikeaan suuntaan ollaan menossa, ryhdyn pian keräämään Google Suomelle lisää ehdotuksia suoraan Plussan käyttäjiltä.
Facebook rupesi toden teolla kehittämään palveluaan vasta Google+:n tultua markkinoille ja matkiminenhan on se korkein imartelun aste, vai mitä? Tottakai kaikki nämä alustat ottavat toistensa parhaita puolia omiin systeemeihinsä ja me loppukäyttäjät hyödymme. Kilpailu on aina hyvästä.



Kohta 2: Kukaan ei käytä palvelua

Jaa-ah, ei siltä kyllä tunnu. Omassa virrassani tavaraa on tuutin täydeltä.
Huomaa kyllä että kirjoittaja on lukenut hyvinkin tarkkaan kaikki negatiiviset Apple-fanien ja Microsoftin maksamien tekniikkabloggareiden vuodatukset.  Olisi hyvä tutustua myös faktoihin näiden kirjoitusten takana: Firma joka ilmoitti Google+ -käytön olevan 3 minuuttia kuukaudessa ei ollenkaan huomioinut mobiilikäyttöä. Veikkaisin että samalla laskentatavalla myös Twitterin ja FB:n luvut olisivat ihan toisenlaiset.  Lisäksi yksikään ulkopuolinen instanssi ei pääse käsiksi kuin julkisiin postauksiin ja olen huomannut että lähes kaksi kolmasosaa jakaa pääasiassa omille piireilleen. Kas tässä:
Kaikkien aikojen suosituin julkaisuni: 4495 jakoa joista vain 1653 julkista eli suurin osa on jakanut piireilleen. Näin ollen ei tämäntyylinen Google+ käyttö rekisteröidy minnekään, eli kun ulkopuoliset instanssit tekevät käyttöastetta mittaavia tutkimuksia, karkeasti kaksi kolmasosaa tiedosta on piilossa.
Aktiivisia yrityksiä on paljon mutta kaikki eivät ole ihan vielä hoksanneet kuinka hyödyntää Plussaa parhaiten.  Tässä piiri firmoja.  Valoa tunnelin päässä on luvassa yrityskoulutusten myötä, jääkää kuulolle.

Oma aktiivisuus, vuorovaikutus ja sitkeys ovat tärkeitä! Henkilöprofiilin kautta voi mainostaa sivua ja jakaa postauksia sieltä suunnalta.  Yritysprofiilissakin voi jakaa muiden hyviä juttuja, näin saadaan aikaan vuorovaikutusta.  Esimerkkinä Googleplussa: Ilman sen kummempaa mainostusta olen kerännyt ihan kunnioitettavan joukon seuraajia.
Pyydä vaikka kavereilta apua: Jaa heidän juttujaan niin he varmasti jakavat sinun postauksiasi vastapalvelukseksi. Ja näin verkosto kasvaa.



Yrittäjän kannattaa myös kokeilla erilaisia tyylejä ja katsoa mikä puree: Tosin monet suomalaiset ovat hyvin laiskoja plussaamaan, kommentoimaan ja jakamaan. Siinä voisivat kaikki mennä itseensä...  Työkaluja postausten suosiota mittaamaan on useita, vaikkapa juuri Jari Huomon G+ Timeline. Vaihdat vain URLiin oman yrityksesi Google+ ID numerosarjan ja saat katsottua mistä kansa on tykännyt.

Itse olen tehnyt muutamia testejä: Olen julkaissut yksityisprofiilin puolella linkkejä GooglePlus Help -nettilehdestäni. Juttu on saanut vajaan kymmenen plussaa mutta ScoopIt:in puolella lukijoita kävikin toista tuhatta parin tunnin sisällä...  Eli kyllä postauksia luetaan.
Olisiko 'peukuttaminen' vielä verissä niin ettei hoksata plussata eli ilmoittaa jutun lukemisesta kun kyseessä on ventovieras? Niin, Facebookissa sen sijaan en voi olla varma edes näkyvätkö juttuni kuinka monelle Edgerankin takia.

(Jos haluat tutkia montako +1:stä olet antanut Google+:n sisällä, löydät senkin tiedon hallintapaneelistasi.  Minulla on tällä hetkellä yli 95000 annettua Plussaa.)

Kokemusta on myös Facebookin puolelta: Yrityssivuni Janesan jota jaksoin aktiivisesti pyörittää pitkään sai maksettujenkin mainosten avulla vain 170 tykkääjää kun taas Gplussa Google+:ssa on hetkessä ilmaiseksi saavuttanut noin 5000 seuraajaa.
En tiedä kuinka kauan Livingstone Kodit on ollut Feissarissa?  Olisiko niin että kaikki toimialat eivät vain hyödy sosiaalisesta mediasta?




Kohta 3: Palvelu on liian vaikeakäyttöinen

Hmm. Itse olen hyvin epätekninen mutta Plussan kanssa ei ole ollut yhtään vaikeuksia.
Viittaus Vic Gundotran huumoriksi tarkoitettuun heittoon 'Et osaa käyttää sitä oikein' on ensinnäkin väärin käännetty.  Make Sure You’re Using It Correctly  eli 'varmista että käytät sitä oikein' on mitä hän sanoi: Tässä ei suinkaan viitata teknisiin ominaisuuksiin vaan kaikkiin Plussan tarjoamiin mahdollisuuksiin jotka jätetään hyödyntämättä.

Esimerkiksi piirien käyttö kohdennettaessa eri asiakkaille  / yrityksille, julkiset postaukset uusien leadien houkuttelemiseksi sekä muu yrityksen markkinointi: Tätä kannattaa pohtia yhdessä henkilökunnan kanssa ja miettiä panostusta sekä resursseja. Kyseessä on ilmaista näkyvyyttä joten en näe kuinka monella on varaa olla käyttämättä tilaisuutta hyväkseen?

Erinomaisena esimerkkinä tästä (positiivisessa ja rakentavassa hengessä) voinen käyttää mielipidekirjoituksen tekijää: Firman nettisivulla tai blogissa ei ole +1 -painiketta, Google+ -sivulla on enimmäkseen linkkien dumppausta tyyliin Twitter (ei toimi Plussassa vaan siellä vaaditaan hieman enemmän osallistumista ja mielikuvitusta) ja sisällöstä päätellen tyyli onkin enemmän Pinterestiin sopivaa, eli useita kuvia ilman selitystä.  Kommentoiminen blogissa ei onnistu Google-tiliä käyttämällä, hankalaa.

Ei näin:
Käy välistä postaamassa blogikirjoituksen tai muuta sellaista mitä syntyy muiden kanavien oheistuotteena, ja näin sivuilla on edes pientä vipinää hakukonebotteja varten. 

Sen kyllä huomaa jos tätä tehdään eikä kukaan viitsi kommentoida tai osallistua.

Tässä puolestaan on mainio esimerkki yrityksestä joka on osannut ottaa oikean linjan: Ladders Online. Jopa bloginomaista tyyliä ja valtavan rikasta ideoiden käyttöä.





Kohta 4: Topiikit ovat tulevaisuutta

Kiinnostuksen kohteet toden totta ovat tapetilla nykyisin mutta millä tavalla niitä seurataan ja missä on taaskin käyttötavoista kiinni. Tässä lainaus mielipidekirjoituksesta:
Pinterestissä ei enää seurata ihmisiä vaan yhteisiä kiinnostuksen kohteita.
Samaa voisi sanoa Google+:sta.  Kirjoitin pari julkaisua sitten seuraavaa:
Kutsun Google+:aa ikkunaksi maailmaan, kaikki asiantuntijat eri aloilta ovat vain piirityksen päässä ja virtaasi tulee tuutin täydeltä mielenkiintoista tavaraa. Google+:ssa ei ehkä niinkään ole kysymys ihmisistä kuin kiinnostuksen kohteista ja omista intohimoista tai harrastuksista.
Haku palvelemaan asiakkaita ja yrityksiä

Ei mielenkiintoisten ihmisten tai aiheiden seuraamiseen tarvita mitään listoja tai piirejä, senkun laittaa ne vaikka 'mielenkiintoiset' piiriin kaikki! Tai sitten tallentaa #hashtag tai sanahaun tietylle aiheelle ja käy katsomassa silloin tällöin mitä uutta.

Kunhan yritys pitää huolen avainsanojen käytöstä profiilissa ja teksteissä on löydettävyys ihan toista luokkaa. Useat Google+ käyttäjät (minä mukaanluettuna) ovat ryhtyneet hakemaan tietoa Google Plussan omasta hausta eivätkä Googlen hausta. Tämä tendenssi kasvaa koko ajan, sillä haun määrittäminen mieleiseksi on tehty Plussassa niin helpoksi.

Minun suurimmassa piirissäni on 1700 profiilia, yrityksiä sekä yksityisiä. Kaikki tulee kotivirtaan. Lisäksi on sitten G+ -aiheiset postaajat / Sivut yhdessä piirissä, Gurut toisessa ja sukulaiset kolmannessa. Näitä voin seurata tarkemmin halutessani. Ja koska piireissä on eriasteinen vaimennusmahdollisuus on helppoa säädellä kuinka paljon tavaraa mistäkin tulee päävirtaan.  Ainoat piirit joille postaan erikseen ovat suomalaiset (6 piiriä jo pelkkää suomea) sekä sukeltajat ja Hangout -piirit.
Jos yrityskin julkaisee suurimman osan sisällöstä kaikille, ei aluksi tarvita mitään suurisuuntaisia piirijärjestelyjä, ne kyllä muotoutuvat ajan kanssa kohdalleen.  Muutama ydinasiakas omiin piireihinsä jos on halua suunnata tarkempaa asiaa heille.


Pinterest tuntuu kovasti olevan kirjoittajan makuun:

Mietin vain, että vaikka kuinka paljon Pinterest -tykkäyksiä tulee, mitenkähän lienee leadien laita? Onko sosiaalinen media edes se paras paikka talokauppiaalle eli johtuvatko huonot kokemukset kaupiteltavasta tavarasta / yleisestä kiinnostuksen puutteesta?

Koetin muuten etsiä Pinterestistä aihepiiriä Social Media koska se kiinnostaa ja olisin halunnut 'tauluja' juuri sen otsakkeen alle. Vaan eipä löydy.  Kun käyn katsomassa teknologia-aiheita on siellä kaikenlaista hömppää, eli eivät käytä ihmiset tätäkään palvelua ihan oikein? Vaikka on niin simppeli?

Omista pinnausaiheistani seuratuin on Google+ taulu... :-)
Ihan hauska paikka mutta liiketoiminnallisesti - riippuu varmaan taas toimialasta.


Meitä on moneen junaan

Makuja on monia: 
Yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä. Kuten kirjallisuuden suhteen niin myös sosiaalisen median kyseessä ollessa makumieltymyksemme vaihtelevat.  Joku viihtyy erinomaisesti pikkukylän tunnelmassa mutta toinen kaipaa laajempia horisontteja, kuten minäkin.
Kaiken kaikkiaan Linnunradalla on tilaa monenlaisille kulkijoille, miksei siis meidän sosiaalisen median maailmaammekin mahtuisi monenlaista ympäristöä, mielihalujemme ja kulloisenkin tilanteemme mukaan.



Google+ on tarkoitettu yhdistämään kaikki Googlen tuotteet ja siksi käyttäjämäärä katsotaankin kokonaisuuden osalta, ei erikseen.  Kuten Vic Gundotra sanoi, Plussa on sosiaalinen kerros kaikkien tuotteiden kattona. Tavoitteena ei ole Facebookin eikä muiden kaataminen vaan Googlekäyttäjien elämää rikastuttava lisäpalvelu.

Tietenkään kaikkien tuotteet eivät sovi sosiaaliseen mediaan, en usko että kovinkaan montaa talopakettia kaupataan Twitterinkään puolella.
Toisaalta taiteilijat, kirjailijat, valokuvaajat, kouluttajat, mainostoimistot, konsultit, käsityöläiset, matkatoimistot ja tekniikan yritykset muun muassa ihan varmasti tulevat hyötymään Google+:ssa mukanaolosta.


Hyvänä esimerkkinä olen minä itse, ensi viikolla näillä näkymin menee 40 000 seuraajan raja rikki ja lähdin liikkeelle ihan tuntemattomuudesta.  Tätä blogiakin on käyty lukemassa yli 5000 kertaa joten kiinnostusta riittää.

Asenteista Google+:aa kohtaan kirjoitin jo aikaisemmin: Pätee edelleen.


Lopuksi

Google suosii hakutuloksissaan sivuja joilla on yhteys Plussaan. Se on fakta jota ei sovi unohtaa. Pitäkää mielessä että haku ja hashtagit muille kuin piireissänne oleville toimivat vain julkisten postausten kautta. Profiilisivu hakusanoineen ja hashtageineen (esim. #suomi) on elintärkeä, kirjoittakaa paljon omasta tuotteestanne tai toimialastanne.

Suosittelen lukemaan Chris Broganin kirjan "Google+ for Business" ennen kuin vedätte suurempia johtopäätöksiä siitä,  kannattaako yrityksenne lähteä mukaan Plussan puolelle. Ja kokeileminenhan ei maksa mitään.

Päivitys 17.3: Juuri julkaistu markkinointiguru Guy Kawasakin haastattelu jossa hän on samoilla linjoilla kanssani.

Google+:sta pois jättäytyminen on kovin lyhytkatseista. Parempi edes dumpata linkkejä.
Mitäs tämäkään muuta on kuin verkostoitumista...
Lisää väkeä kirjautuu Plussaan jatkuvasti, käyttö kasvaa ja samoin asiakaskunta.
Ei anneta periksi!

Kommentteja, mielipiteitä?

(Tulinen katti by Russell Deasley)

torstai 8. maaliskuuta 2012

Onko sinulla mielipiteitä? Julkaise ne!


Luvassa on sekametelisoppaa!

Tänään olen pohdiskellut erinäisiä asioita ja sen huomaa myös päivän aiheista: Sitä sun tätä on tarjolla.



Bloggaamisesta ja Plussaan kirjoittelusta

Olen lueskellut toisten kirjoittamia blogeja. Jotkut postauksista ovat hyvinkin lyhyitä, toiset taas vääntävät enemmän tekstiä yhdellä kertaa. Vaihtelu virkistää sanotaan.

Luetko mielelläsi pitkiä juttuja?

Näköjään minulla ainakin riittää paljon asiaa kerralla. Kun tutkiskelen omia kirjoituksiani tässäkin blogissa vain pari on lyhyemmänpuoleista ja muut taas hyvinkin venähtäneitä. Kaiketi yritän varmistaa viestin perille menon mahdollisimman hyvin.
Kumma juttu mutta ne lyhykäiseni eivät ole ollenkaan niin suosittuja lukijoiden keskuudessa...

Sama pätee myös Google+:aan: Toisten postaukset ovat usein pohdiskelevia ja asiaan pureutuvia kun toiset taas heittelevät linkkejä tai Twitter -tyyppisiä päivityksiä.  Kummallakin suuntauksella on omat puolustajansa.
Itse tykkään lukea hyvin kirjoitettua, miltei bloginomaista postausta Plussassakin; Usein parhaat keskustelut syntyvät juuri mielipiteitä herättävien ja asiaan paneutuneiden artikkelien alle.

Mielestäni kaikki 4Square, Klout, Empire Avenue, pelilliset ja kauppareissupäivitykset saisi suosiolla jättää Facebookin tai Twitterin puolelle...  

Tästä on käyty keskustelua (englanniksi) useaankin otteeseen.  Mielipiteitä?
Kommentoikaa, kiitos!

Ja sitten siirrytään ihan muihin asioihin.


Uutiset, päivitykset ja linkit eli ‘Jaa kuulumiset’ -boxi

Voit päivittää statustasi Facebookin tapaan, lisätä linkkejä, kuvia tai videoita. Myös oman sijainnin lisääminen onnistuu, mobiililaitteella paremmin sillä kiinteän yhteyden sijainniksi tulee usein se lähin linkkiasema.
Tekstin muokkaukseen on omat konstinsa:

*sana* = sana   _sana_ = sana ja -sana- = sana

Tällä tavalla voit luoda otsikoita ja korostaa tekstin osia.
Onneksi tekstejä voi editoida myös julkaisun jälkeen: Jos laitat kaksi :-) hymynaamaa tekstin sisään ilman rivinvaihtoa enterillä on tuloksena yliviivaus, samoin jos - on jossain tekstin sisällä kaksi kertaa.

Kun liität linkin postaukseesi, käytä linkkiboxia. Ehdotettu pikkukuvake ei aina ole juuri se mikä parhaiten kuvaa linkkisi sisältöä, mutta saat vaihdettua kuvan sen yläpuolella olevilla nuolinäppäimillä ja myös poistettua kokonaan X:ää painamalla.


Kuva olis kiva!

Kun julkaiset postauksia, muista liittää aina mukaan kuva tai linkki. Pelkkä teksti on pitkäveteistä luettavaa.  Jos linkistä ei tule hyvä pikkukuva tai se on muuten vain tylsän näköinen, lisää ensin kuva ja sitten vasta linkki tekstin sekaan.
Näin postaus huomataan varmasti paremmin.
Mainostyökalua käyttämällä (Creative Kit) saat kuviisi hauskoja tekstejä:




Julkaisuaika ja muuta hyödyllistä yläreunassa

Jos liikutat hiirtä postauksen päällä tulee näkyviin julkaisuaika ja mahdollisen muokkauksen aika. Seuraavana näkyy missä muodossa on julkaistu: Julkinen tai rajoitettu. Klikkaamalla tätä (rajoitettu) näet kenelle muulle uutinen on mennyt.  Voit myös samalla lisätä pikkukuvista ihmisiä piireihisi.

Kellonaikaa hiiren keskirullalla napsauttamalla aukeaa julkaisu omaan välilehteensä, näin voit lukea rauhassa pidemmänkin kirjoituksen ja jäädä vaikka seuraamaan kommenttien kertymistä sivua välillä freesaamalla.
Tai jos olet jakamassa postausta niin tällä konstilla ei jakoikkuna karkaa ylöspäin ennenkuin olet ehtinyt valita ne piirit kenelle jaat.

Tulossa on uusi vilkkaassa virrassa kommentointia helpottava toiminto: Jos haluat kommentoida johonkin postaukseen, klikkaa mitä tahansa kohtaa sen tekstistä. Vasemman sivuviivan pitäisi muuttua siniseksi ja julkaisun lakata karkaamasta ylöspäin.



Sananen yleisesti Plussaan liittyen

Postaa aina silloin tällöin jotain ihan julkisesti, sillä miettiessään lisätäkö sinut piireihinsä vai ei, ihmiset katsovat myös profiiliasi. Jos päivityksiä ei näy eli kaikki on kohdennettu piireille, ei välttämättä rinkulointia tapahdu.

Kun kommentoit, muista olla kohtelias. Jos olet ihan eri mieltä jostakin asiasta, ei siitä tarvitse alkaa rähisemään...

Mielipiteitä kuten meitäkin on moneksi.  Keskustelusta tulee paljon mielenkiintoisempi kun asiallisesti perustelet oman kantasi.

Kiukkuisena kommentointi ketuttaa kaikkia!

Kannattaa rohkeasti lisätä uusia ihmisiä piireihin, kommentoida, ottaa osaa keskusteluihin, jakaa muiden julkaisuja omille piireillesi tai ihan julkisestikin ja olla muuten vain mukana menossa; Eikä välttämättä pelkästään suomalaisporukoissa.  Kutsun Google+:aa ikkunaksi maailmaan, kaikki asiantuntijat eri aloilta ovat vain piirityksen päässä ja virtaasi tulee tuutin täydeltä mielenkiintoista tavaraa.

Google+:ssa ei ehkä niinkään ole kysymys ihmisistä kuin kiinnostuksen kohteista ja omista intohimoista tai harrastuksista.

Kuinka sinä olet ruvennut käyttämään Plussaa? 

maanantai 27. helmikuuta 2012

Kommentit ja mielipiteet

Viime aikoina on Google+:ssa keskusteltu kommentointitavoista ja -etiketistä. Toiset pitävät kiinni oikeudesta kirjoittaa mitä tahansa ja toiset taas peräänkuuluttavat asiapitoisempaa, älykästä osallistumista.  Olen yksi näistä viimeksimainituista.


Jos jollakulla on 150 seuraajaa, tuntuu varmaan mukavalta saada edes yksitavuisia kommentteja, mutta entä kun seuraajia on kymmeniä tai satoja tuhansia?  Tätä eivät ehkä ole tulleet ajatelleeksi ne jotka puolustavat oikeutta laukoa tyhjänpäiväisiä lyhytlauseita.

Koetapa etsiä viidensadan kommentin joukosta ne jotka edes jotenkin liittyvät aiheeseen ja antavat ajattelemisen aihetta. Sellaisia on kuulemma  keskimäärin muutama kymmenen eli vain viitisen prosenttia.  Ei ihme että moni superkäyttäjä onkin lakannut lukemasta kommenttejaan.  Robert Scoble kirjoitti Google Plussassa vasta viime viikolla että hän on Facebookissa poistanut julkiset kommentit käytöstä kokonaan.  Että se siitä.





Ärsyttävät kommentit

Menisitkö kutsuilla, joilla et tunne ketään, huutelemaan MOI tai LOL muiden keskustelun sekaan? Luultavasti et.

Kirjoitin aiheesta postauksen englanniksi ja sain kuin sainkin haukut niskaan, tosin 'vanhoilta konkareilta' joista kukaan ei kyllä ole piireissäni tai edes tunne kirjoitustyyliäni, saatikka aiheitani.  Eniten heitä tuntui ärsyttävän se, että otin kantaa G+ "julkkisten" satoihin mitäänsanomattomiin yksitavuisiin täytelmiin. He tuntuvat olevan vapaata riistaa: Robert Scoble, Guy Kawasaki, Christina Trapolino ja muut.


Minua kutsuttiin mm. nettipoliisiksi vaikka tarkoitus oli vain tutustuttaa uusia G+ käyttäjiä netiketin saloihin ja olemaan kommentoimatta HI tai LOL joka postaukseen, vaan käyttämään +1 painiketta. Hyvin lyhyesti kommentoivat käyttäjät tulevat lähinnä arabimaista sekä Intiasta ja koska minut rinkuloineissa on melko paljon kyseisten maiden kansalaisia, oli kohdeyleisönikin oikea.

Olen paljon kirjoittanut myös kommentointikielistä: Usein amerikkalaiset vaativat virtaansa vain englantia mutta maailmassa on valtava määrä myös Google+ käyttäjiä joiden englannin kielen taito rajoittuu ehkä juuri näihin yksitavuisiin sanoihin.

Asiaan liittyvä 'koulutukseni' alkaa kantaa hedelmää: Olen viime aikoina saanut julkaisuihini useita hyviä ja mielenkiintoisia kommentteja eri kielillä, mandariinikiinasta venäjään ja arabiaan. Koska käytän Chrome -selainta ja minulla on Google+ Translate -laajennus, vain kommentin alla olevaa painiketta klikkaamalla kääntyy teksti ymmärrettäväksi suomeksi.





Miksi sitten ylipäätänsä haluamme kommentoida?

Ihmisillä on tarve osallistua mutta ihan kaikilla ei ehkä ole oikeaa käsitystä siitä, mikä on suositeltavaa. Käymmekö keskusteluja tuodaksemme itseämme esille vai saadaksemme uutta tietoa, tuoretta näkökulmaa tai tuulettaaksemme omia ajatuksiamme?

Aina kannattaa miettiä miksi on kommentoimassa ja tottakai myös viestin sisältöä. Ymmärsinkö viestin oikein? Mitä kirjoittaja on ajanut takaa? Onko viesti kohdistettu minulle vai kuvittelenko vain?  Miksi olen vihainen viestin sisällöstä?

Toisaalta, jos kaikki miettisivät mitä nettiin kirjoittavat, ei meillä olisi trolleja. Huonoon itsetuntoon voi hankkia kohennusta myös mollaamalla muita. Kateusko on motiivina?

Faktuaalisesti kaikilla on oikeus mielipiteeseen: Ihmettelen vain miksiköhän eniten melua asian tiimoilta pitävät ne, jotka eivät yleensä viitsi tai halua osallistua keskusteluun? Jopa kansalaisoikeudet ja puhevapaus on vedetty framille asiasta väiteltäessä.




Kommenttikenttä on järkevää kommentointia varten, kaikelle muulle on käytössä +1 painike. Jos ei viitsi tai osaa tuoda mielipidettään esille muuten kuin kirjoittamalla LOL niin mielestäni parempi jättää kommentoimatta.

Vai mitä mieltä sinä olet?


perjantai 27. tammikuuta 2012

Mikä Google+:ssa ärsyttää?

Jokaiselle sattuu joskus huonoja päiviä, niin myös minulle.
Purin turhautumistani rustaamalla listan niistä aiheista jotka minua ottavat pottuun!


Kaikki lähti tästä Carter Gibsonin jakamasta kuvasta jossa hän luettelee kymmenen omaa harminaihettaan.  
Tässä siis Google+ inhokkieni "leipurin tusina":


1. Välillä tuntuu että joiltain ihmisiltä on sisälukutaito kadonnut. Postauksista tai kommenteista poimitaan lause tai sana irralleen aiheyhteydestä ja siitä sitten vingutaan, oman mielipiteen tueksi tai ihan kiusantekomielessä. Usein varsinkin rapakon takaiset käyttäjät syyllistyvät tähän.

2. Vaikuttaa siltä ettei mielipiteitä saisi olla lainkaan, varsinkin jos ne eroavat omastasi.
Ks. kohta 3.

3. Toisten panettelu, haukkuminen ja trollaus. Miksei voida neuvoa tietämättömiä, sivistää ja keskustella asioista sen kummemmin kiihtymättä.


4. Kerättyäni kasaan hyvän piirin Google+ käyttäjiä ja jaettuani sen julkisesti, aina joku valittaa siitä, ettei ole piirissä mukana. Tai yrittää tunkea omia kavereitaan kyseiseen rinkulaan ilman mitään meriittejä. En huoli ystävääsi omaan valitsemaani joukkoon vaikka tämä olisi kuinka "kiva". Tämä on minun piirini.

5. Joku saattaa jättää kovinkin kritisoivan kommentin vastauksena postaukseen ja häipyy saman tien, ei siis anna tilaisuutta selventää asiaa tai puolustautua. Ei osata kuunnella toisia.

6.  Keskenään tappelevat kommenttien kirjoittajat jotka "varastavat" huomion kommenttiketjussasi. Riidelkööt omien postaustensa alla, sanon minä.

7. Roskapostaajat eli spämmerit. (Useimmiten intialaisia.)


8.  "Ilmoita tästä viestistä" -toiminnon (Notify englanniksi) tai +nimen käyttö turhaan jakaessasi postauksia piireillesi. Ks. kohta 7.  
Hyvänä viimeaikaisena esimerkkinä jenkkien poliittiset julkaisut ja SOPA / PIPA nettiä koskevat sensurointipostaukset joissa pyydetään soittamaan omalle kongressiedustajalleni. Mitä ihmettä, kysyy epätietoinen Muhokselta?

9. Koska Google+:ssa voi vapaasti rinkuloida ja myös poistaa henkilöitä piireistään, miksi pitää valittaa postausten aiheista, pituudesta tai määrästä?  Lukuunottamatta tietty vihapuheita, spämmiä tai rasismia, silloin täytyy raportoida ja estää käyttäjä pikapuoliin.

10. Henkilöt jotka lähettävät inhokkipostia viestinä tai sähköpostiin eivätkä sitten vastaa omaan vastineeseesi. Taisivat selvitä illan humalasta ja nyt hävettää?

11. Myötäilijät jotka ovat aina samaa mieltä jonkun kommentoijan - yleensä tunnetun G+ henkilön - kanssa. Usein kyseessä kohta 1, postausta tai kommentteja ei olla edes viitsitty lukea kunnolla.

12. Kuviin täggäys: En halua että minut yhdistetään ventovieraan perhealbumiin (taas usein Intia) tai alle 18 -vuotiaille sopimattomaan materiaaliin.

13. Teet kuvankäsittelyohjelmalla hauskan, vitsikkään tai opastavan kuvan ja julkaiset sen Plussassa ihan kaikille.  Sitten suutut minua roistoksi syyttäen kun kolmen kuukauden päästä jaan sen postaukseni yhteydessä enkä mainitse nimeäsi +:n kera, löydettyäni kuvan Facebook -seinältäni.  Edes TinEye tai Googlen nurinperinen kuvahaku eivät löydä alkuperäistä omistajaa...
 
Miksi tulevien potentiaalisten jakajien täytyisi leikkiä salapoliisia jos et ole laittanut nimeäsi kuvan alle? Ei pidä jakaa mitään internettiin jos ei tykkää töidensä leviävän. Jos mahdollisesti haluaa kaikkien tietävän mistä kuva on lähtöisin niin allekirjoitus, logo tai vesileima ovat paikallaan. Sitä paitsi ilmainen mainos varmasti kelpaa, pistä nettisivusi tai blogisi osoite kuvaan myös!



Jopas helpotti, räyh ja huh huh! :-)

En ole näihin harmin aiheisiin suomalaisten kanssa törmännyt mutta kansainvälisessä porukassa kyllä. Tuntuu että "Ison Lännen" plussaajien kanssa varsinkin saa olla tosi varovainen, ovat hyvin herkkiä loukkaantumaan, vaikkakin vain kuvitellusti.


Mikäs teitä ottaa pannuun Google+:ssa tai yleensä sosiaalisessa mediassa? Oletteko törmänneet vastaaviin tilanteisiin? Lisäisittekö jotain listaani?