Suomen ensimmäinen virallinen peruskoulutus Google+ alustasta 4.12.2012
Tervetuloa Plussan puolelle!
Google+ on uusi sosiaalinen kerros kaikkien Googlen ilmaisten työkalujen kattona.
Kyse ei ole siis pelkästään kavereiden kanssa viestittelystä vaan pikemminkin aivan uudenlaisesta tavasta lähestyä sosiaalista mediaa ja hyödyntää kaikkia mahdollisuuksia niin yksityisesti kuin yrityksenäkin.
Google+ ei ole Facebook, LinkedIn eikä Twitter, vaan ihan jotain muuta: Yhdistelmä eri alustojen parhaita puolia.
Google Plussaa täytyy oppia käyttämään eri tavalla kuin muita SoMe -kanavia: Hieman monimutkaisemmat toiminnot jotka palkitsevat käyttäjänsä runsain mitoin kannattaa heti opetella kunnolla. Kyseessä on pitkän kehitystyön tulos josta tehdään paitsi hienoa yhteydenpito / markkinointikeinoa niin myös Googlen eri tuotteita yhdistävää työkalua. Mikä parasta, sen käyttö on ilmaista.
Peruskurssi Google+ käyttöön
Lähdetään liikkeelle ihan perusteista, tarpeen vaatiessa vaikka oman Google-tilin luomisesta.
Aamupäivän aikana saadaan valmiiksi oma profiili, tutustutaan Plussan omaan kuvaeditoriin, Piireihin ja niiden monipuoliseen käyttöön sekä postauksiin.
Ilmoittaudu tästä linkistä
Tulossa on jatkokurssi tämän kurssin läpikäyneille ja jo pidemmälle ehtineille.
Ota mukaan oma kannettava tietokone! (tarvittaessa pari konetta löytyy kouluttajilta)
Tiedot koulutuksesta:
Ajankohta: 4.12.2012 klo 08:30 - 10:00
G+ koulutus – kouluttajana Jaana Nyström, Gplussasta.
Hinta 30 € + alv / hlö
Paikka: Redesan Oy, Vasarakatu 9 B, 2. krs 40320 Jyväskylä
Lue lisää: Vierasbloggaukseni Redesan Oy:n blogissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti