sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lisää piirileikkiä

Piiri pieni pyörii...    Jatkoa edelliseen!

Minulla on lähes 5000 henkeä piireissäni joten en millään voi jakaa heitä sen perusteella, että mistä aiheesta kukin tykkäisi saada julkaisuja virtaansa... :-)

Suurin piirini on Big Circle jossa on yli 1700 profiilia ihan laidasta laitaan. Tähän olen yhdistänyt toistakymmentä pienempää piiriä koska postaan suurimmaksi osaksi aikaa ihan julkisesti ja kaikille.


Jos jaan jotain julkisesti niin sehän näkyy kaikille jotka ovat minut piireihinsä lisänneet. Jos postaan jotain vain omille piireilleni niin sen näkevät he jotka minä olen piireihini lisännyt. Vain julkiset postaukset näkyvät Google+ haussa.


Ahkerat postaajat 

Minut (kuten muutkin paljon julkaisevat) voi lykätä vaikka yksin yhteen piiriin ja vaimentaa sen, jos tuntuu siltä että tavaraa tulee liikaa. Käy sitten lukemassa niitä postauksia kun on aikaa. 
Jos taas harrastaa mieluummin suomenkielisiä juttuja, niin esimerkiksi sivuni Plusmeme on oikea osoite.

Uusi Suomi Hangout -sivusto on tarkoitettu kaikille suomenkielisille hengailun ystäville: Voit ehdottaa teemallisia Hangouteja, pitää kokkikoulua tai vaikka tutustua ihan uusiin Plussaajiin. Jos haluat Adminiksi niin ota yhteyttä G+ sivuni kautta.

Kuka on lisännyt sinut piireihinsä

Jos olet ollut jonkun aikaa pois Google+:sta, katoavat lisääjät ajan virtaan... Etkä enää näe heitä. Joskus myös notifikaatio tai ilmoitus ei tule kun lisääjiä on hetkellisesti paljon.

Lisää piireihin ne ketkä haluat ja jätä loput huomiotta.

Katso Piirit -sivulta ketkä ovat lisänneet sinut tai tätä linkkiä klikkaamalla pääset myös katsomaan kymmenen viimeistä kerrallaan ja alareunan 'more' tai 'lisää' tekstilinkkiä klikkaamalla saat aina uuden kymmenen satsin esille.


Tässä pari hyvää sivustoa jos etsit lisää rinkuloitavia:

Circlecountin jaetut piirit ja Public Circlesin vastaavat.

Hae Google+:sta näillä hashtageilla lisää aiheesta:
#Jaanavinkki #piiri #suomi





Yrityssivujen ylläpitäjät!

Nykyisin voi yrityssivun asetuksia muuttamalla saada ilmoituksen profiilisivulle tallennettuun sähköpostiin sekä lisääjistä että ilmoituksista.

Pääset helposti 'Piirit' sivulta, vasemmasta reunasta katsomaan suoraan "Who has you in circles" tai kenen piireissä olet.

Yrityssivulle tulee näköjään erilainen linkki jossa on mukana sivun ID. Vaihda tähän oman sivusi ID tilalle ja kokeile!

https://plus.google.com/u/0/b/101780786123023132934/circles/addedyou

(ID on se pitkä numerorivi URLissa eli nettiosoitteessa)

Kävin vastikään läpi kaikki Plusmemen lisänneet ja löysinkin monta suomalaista jotka olivat menneet minulta ihan ohi, pahoittelut teille! Nyt olen teidätkin päästänyt piireihin... :-)

Yritys piireissä

Minulta kysyttiin seuraavaa:

Miten voisin käytännössä yrityssivulla kohdistaa eri postauksia eri asioista kiinnostuneille. Pyörittelen mielessäni seuraavia ongelmia:

- Jos firmani myy satoja täysin eri kohderyhmille tarkoitettuja palveluita, miten tiedän, minkä tuotteen tai palvelun perässä seuraajat ovat sivulleni tulleet? Eli miten osaan rinkuloida heidät oikein? Pitäisikö rakentaa jokaiselle tuote/palveluryhmälle oma sivu? (Käytännössö mahdotonta: sata sivua ylläpidettäväksi = vähän sisältöä per sivu)

- Jos vaikka alkuun osaisin jakaa seuraajat suomenkieliseen ja englanninkieliseen rinkulaan, niin eikö viestin kohdistaminen tuohon rinkulaan kuuluville tarkoittaisi, ettei viesti näkyisi lainkaan muille, jolloin potentiaaliset uudet seuraajat jäisivät tavoittamatta?

Tietenkin kaikki riippuu yrityksestä, mutta alussa et voi vielä tarkalleen tietääkään miten kannattaisi toimia, vaan vasta kunhan homma alkaa sujua. Kannattaa kokeilla erilaisia malleja.

Kun tuntemiasi asiakkaita liittyy Plussaan ja rinkuloi sivunne, voit heiltä kysyä mitä tietoja haluaisivat vastaanottaa ja rakentaa piirit sen mukaan. Tarjouksia kanta-asiakkaille yhdessä piirissä tai uutuustuotteiden testejä julkisesti?

Jos on paljon ulkolaisia asiakkaita? Yksi vaihtoehto on tehdä kaksi sivua, toinen suomeksi ja toinen englanniksi tai muulla kielellä, sitten postata kaikki julkisesti.  Tätä kannattaa pohtia yhdessä markkinoinnin ja myynnin kanssa.

Uusien asiakkaiden houkuttelu:  Pitäkää mielessä että haku ja hashtagit muille kuin piireissänne oleville toimivat vain julkisten postausten kautta.

Miten sinä olet ratkaissut yrityksesi postausjärjestelyt?

Lähetä kommentti